diy koiran ruokapöytä

Ihanaa perjantaiaamua kaikille!

Tämä viikko alkaa olemaan voiton puolella ja kohta voikin rentoutua viikonlopun viettoon. Meillä sen sijaan projektit jatkuvat :) Eilen sain vihdoin valmiiksi Toivon ruokapöydän. Se on ollut työn alla pitkään, vaikka onkin hyvin yksinkertainen projekti. Eilen sain vihdoin hommattua tarvikkeet ja siinä meni jotakuinkin puoli tuntia, kun pöytä oli kasassa. Huh.

Idea pöytään lähti siitä, kun Toivolla on välistä ollut maha sekaisin ja eikä ruokailuvauhti ole hitaammasta päästä. Niinpä luin jostain, että ruokakippoja kannattaa nostaa, jolloin koira pystyy syömään kumartumatta ja se puolestaan helpottaa ruoansulatusta. Joten ei muuta kuin etsimään ruokakuppitelinettä. Aikani pohdittua ja tuijoteltuani eri nettisivujen hintoja päädyin tekemään pöydän itse. 

Tässä tarvikkeet, joita käytin pöydän tekoon.


Hyllylevy löytyi Ikeasta hyvään hintaan 1,99€. Materiaali on lastulevyä ja enimmäiskuormitus saa olla 10 kg, joten levy kestää ruoka- ja vesiastian varsin hyvin. Halusin vaaleamman pinnan levyyn ja meiltä löytyikin valmiiksi viimein jämäpala rustiikkisesta puukuviokontaktimuovista.
Jalat löytyivät Bauhausista hintaan 2,50€/kpl. Sieltä löytyikin iso valikoima eripituisia kalusteiden jalkoja, hyvä muistaa tulevia projekteja varten ;)
Muita tarvikkeita olivat kasa ruuveja, ruuvikone sekä sakset. 

Ja tadaa! 


Pöydästä tuli varsin mainio ja luulen, että korkeus on hyvä Toivolle. Pöytä on siro ja nätti ja Toivokin tykästyi samantein :) Hinnaksi tuli 12 € ja aikaa ei tekemiseen mennyt juuri mitään. Ei muuta kuin seuraavaan projektiin!




Kommentit

Suositut tekstit