rakkaudesta edinburghiin

Rakastan matkustamista. Etenkin näin syksyllä on ihana alkaa suunnitella uutta reissua ja haaveilemaan matkakohteista. Aurinkorantojen ja kuumien hellepäivien sijaan itse haaveilen uudesta matkasta Skotlantiin. Olen käynyt Briteissä lukuisia kertoja ja saarivaltiossa on jotain, joka kiehtoo niin paljon, että sinne on matkustettava kerta toisensa jälkeen. 

Osa viehätyksestä on varmasti pitkällä historialla, jonka tuntee menee maassa melkein minne tahansa. Ihan mahtavaa on nähdä, kuinka ympäristönsuojelujärjestöt suojelevat mm. kartanoita, puutarhoja, rakennuksia, järviä, jokia, eläimiä ja vanhoja taistelukenttiä, jotka muuten häviäisivät historiaan. 

Jos jokin kaupunki on vienyt sydämeni, niin se on ehdottomasti Edinburgh. Olen käynyt kaupungissa kolme kertaa ja joka kertaa tuntuu, kuin menisin tervehtimään vanhaa ystävää. Säkkipillin kuulee varmasti kaupungilla kulkiessa, viskinmaistelupaikkoja sekä kiltinmyyntipaikkoja piisaa. Edinburgh on mukavan kokoinen (suunnilleen Helsingin kokoinen) ja rento ja viihtyisä tunnelmaltaan. Vanhat kivitalot tuovat oman historiansa sekoittuen uuteen ja moderniin tyyliin. 

Edinburghin linna luo osaltaan omaa tunnelmaa vahtiessaan kukkulalta kaupunkiaan ja linnassa kannattaakin vierailla ja tutustua linnan ja Skotlannin pitkään ja varsin karuun historiaan. Jos vierailu itse linnassa ei kiinnosta, kannattaa ihmeessä poiketa linnan pihalle, sieltä on huikeat näköalat.







Linnan ja Princes Streetin välissä on upea ja vanha puistoalue Princes Street Gardens. Siellä on ihana istua vaikkapa kahvikupposen kanssa, lepuutella jalkoja ja tunnelmoida muun maailman kiitäessä ohitse. 





Edinburghin linnalta Holyroodin palatsia kohti kulkeva tie on nimeltään Royal Mile. 
Sen varrella on lukuisia matkamuistomyymälöitä, pubeja, ravintoloita ja kauppoja. Kadulla on myös vuonna 1647 valmistunut kirkko Tron Kirk, joka on nykyään suosittu kauppapaikka koru-, taide-, vaate- ja lahjatavaramyyjille. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, sieltä voi tehdä upeita löytöjä!








Myyntikojuja Tron Kirkillä.



Sivukuja Royal Milella.



250 metriin kohoava Arthur's Seat tarjoaa huikeat näkymät.























Upean näköalan tarjoaa myös Calton Hill, jolla sijaitsee myös Dugald Stewartin monumentti. Kukkulalle kannattaa kiivetä, vaikka portaita on varsin kiitettävä määrä.

Shoppaajille Edinburgh ei varmastikaan jää tylsäksi. Pääostoskatu Princes Street on täynnä liikkeitä suurista tavarataloista pieniin putiikkeihin ja matkamuistomyymälöihin. Kaupat jatkuvat pienemmille sivukaduille, joista löytyy myös pubeja, kahviloita ja ravintoloita.



Säkkipillinsoittaja Royal Milella.



Edinburgh tarjoaa jokaiselle jotakin, olipa sitä sitten kiinnostunut historiasta, kulttuurista, shoppailusta tai lukuisista festivaaleista, joita Edinburghissa järjestetään. Mielestäni sopiva aika matkustaa Edinburghiin on milloin tahansa, sinne lentää suoraan vajaassa kolmessa tunnissa. Kaupunki sopii hienosti oli sitten kyseessä lyhyt kaupunkiloma tai pitempi loma Skotlannissa. Kaupungista voi hypätä junaan, bussiin tai vaikka vuokrata auton ja suuntaa vaikkapa Ylämaille.
Sää Skotlannissa on varsin vaihtelevaa, viime keväänä itse menin toppatakissa, kun paikalliset olivat kaivaneet jo kesävaatteet päälleen. Kova tuuli tekee ilmasta varsin napakan, kannattaakin varata hyvät varusteet. Suosittelen kaupunkia lämpimästi!




Kommentit

Suositut tekstit