diy joulukalenteri

Moi!

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kauppojen hyllyt notkuvat mitä erilaisempia joulukalentereita. Muistan, kun joskus lapsuudessa saatiin veljen kanssa ne semmoiset aika edulliset suklaakalenterit, joissa se suklaa maistui aina jotenkin omituiselta, mutta silti se oli tosi tärkeää, että sai avata joka päivä uuden luukun ja katsoa, mitä sieltä paljastui. Näin aikuisena on edelleen ihana nähdä, kuinka innoissaan lapset valitsevat mieleisiään kalentereita.




Päätin tänä vuonna ilahduttaa äitiäni ja tehdä hänelle itse joulukalenterin. Meille on kertynyt iso kasa vessapaperihylsyjä, kun teemme niistä koiralle leluja. Mutta nyt päätin hyödyntää niitä tässä projektissa. 




Kovin kummoisia tarvikkeita ei tarvita, ainoastaan 24 vesapaperihylsyä, kahta erilaista lankaa ja jonkinlainen keppi, johon hylsyt kiinnitetään. Itse löysin tämän kepin pihalta, kun olin koiran kanssa lenkillä.

Sitten olikin kiva alkaa miettimään, mitä laittaa hylsyihin sisälle. Yllätysten piti olla tarpeeksi pieniä, että ne mahtuvat hylsyn sisälle ja päädyt pystyy taittamaan kiinni. Päädyin laittamaan teepusseja, karkkia, purkkaa, huulirasvan, joulurunoja, heijastimen, ruokaohjeita, pieniä joulukoristeita... 








Lopuksi vain käännetään hylsyjen päät sisäkkäin, numeroidaan, solmitaan nauhalla ympäri ja kiinnitetään nauha lopuksi keppiin. Huomasin itse, että helpointa on sitoa nauha kepin molempiin päihin ja laittaa se roikkumaan johonkin ja sen jälkeen kiinnittää hylsyt siihen. 

Ja tällainen siitä tuli!




Aika hauska, eikö vain? ;) Äiti oli tosi innoissaan, kun annoin sen hänelle. Luulen, että meistä jokaisesta kuoriutuu esiin pieni lapsi, kun joulukalentereista on kyse :) 

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Kommentit

Suositut tekstit